Kreikka – mytologian jumalten, silmää hivelevän kauniiden maisemien ja ainutlaatuisten historiallisten nähtävyyksien luvattu maa saa jokaisen polvet notkumaan ihastuksesta ja houkuttelee syleilyynsä vuosi vuodelta yhä useampia ihmisiä kaikilta maailmasta. Kreikka on pysytellyt suomalaisten suosituimpien ja rakastetuimpien lomakohteiden listan kärkisijoilla jo vuosikymmeniä, ja pitää maagisella tarjonnallaan pintansa jatkossakin.

Taianomaisen kauniiden saariensa ansiosta lomakohteita on satoja ja jokaiseen makuun löytyy juuri se sopiva, niin lapsiperheiden kaipaamine palveluineen, nuorison hinkumine juhlatunnelmineen kuin jo varttuneiden toiveet täyttävällä rauhalla. Kaipaatpa vilkasta kaupunkimiljöötä tai herttaisen hiljaista pikkukylää meren rannalla, löydät sellaisen helleenien maasta takuuvarmasti.

Kreikan valtteihin lukeutuu myös rauhattomaksi ja väkivaltaiseksi muuttuneen Euroopankin osalla maan ehdoton turvallisuus, joka tulee tästä eteenpäin luultavasti olemaan merkittävä kriteeri lomakohdetta valitessa.

HISTORIALLISTA NÄHTÄVÄÄ MONEEN MAKUUN

Nähtävyyksien saralla ani harva maa kykenee kilpailemaan Kreikan kanssa. Sen pitkä ja kiehtovan tapahtumarikas menneisyys on jättänyt silmiemme iloksi mitä erilaisimpia muistomerkkejä jokaiselle maan kolkalle. Jopa saariston pieniltä jäseniltä tulet löytämään jotain ainutlaatuista, olipa sitten kyseessä muinaisen temppelin rauniot, antiikin kuuluisuuden asuttama luola, ikivanha kylpylä, jo ennen keskiaikaa rakennettu, kallionkielekkeellä kiikkuva luostari, uskomattomia arkeologisia löytöjä pursuva museo tai mytologian mukaan jumalten temmellyskenttänä toiminut akropoli.

Kreikassa aika pysähtyy ja parhaimmillaan pääset kokemaan niin menneisyyden kuin nykyhetken yhtä vahvana. Antiikin rauniot ovatkin kova kilpailuvaltti aurinkolomien kohdalla.

SAARIKOHTEET VALLOITTAVAT

Suurin osa Kreikkaan saapuvista valitsee matkakohteekseen jonkin sen humalluttavan viehkeistä saarista. Suomalaisten suosikkeja ovat mm. Rodos, Kreeta, Korfu, Santorini, Samos, Lefkas ja Kos. Niihin tutustuttiin jo viime vuosisadan puolivälin jälkeen.

Viime vuosina matkatoimistojen ja terhakkaiden, seikkailumieltä omaavien omatoimimatkaajien listoille ovat ilmestyneet myös esimerkiksi ihastuttavat Naxos, Paros, Karpathos, Kalymnos, Tilos, Leros ja Skiathos. Niistä monet tarjoavat vielä sitä ehta aitoa Kreikkaa, jota turismi ei ole ehtinyt koskettaa syvältä. Saarihyppelystä on muodostumassa suomalaistenkin harrastama loma-aktiviteetti, jolla onnistut näkemään ja kokemaan montakin saarta lomasi aikana.

KREIKAN MANTEREKIN ON TUTKIMISEN ARVOINEN

Ei kuitenkaan kannata unohtaa, että Kreikka jatkuu saariston ulkopuolellekin. Maan pääkaupunki Ateena onkin jo monen vanha tuttu ja tarjoaa uskomattoman sivistävän ja ruskettavan kaupunki- ja rantaloman yhdistelmän. Lisäksi suomalaisten ovat löytäneet mm. Pargan, Sivotan, Halkidikin ja Meteoran, joista kolme ensimmäistä tarjoaa rauhaisaa rantamaisemaa ja Meteora puolestaan kerrassaan mykistäviä kalliomuodostelmia ja niiden huipuilla nököttäviä vanhoja luostareita.

Myös Peloponnesoksen niemimaalla on mukavia pikkukaupunkeja ja leppoisia kyliä, joiden merellinen sijainti tekee niistä mainioita lomakohteita. Esimerkiksi Monemvasia voi ylpeillä mahtavalla keskiaikaisella linnoituksella ja kylällä, jotka sijaitsevat pienellä kalliosaarella, jonka kaduilla mahtuvat seikkailemaan vain jalankulkijat. Messenianlahden rannalla sijaitseva Kalamata puolestaan tunnetaan alueella viljellyistä valtavista oliiveista, jotka ovat kuuluisia herkkuja kaikkialla maailmassa. Kalamatassa odottavat frankkien 1200-luvulla rakentama uljas linnoitus ja moderni kaupunki.

PUUHAA RIITTÄÄ KAIKENIKÄISILLE

Vaikkeivät historia ja rauniot saisi sinua syttymään, ei hätää! Kreikka on nimittäin monenlaisten aktiviteettienkin osalla antelias. Etenkin kaikenlaiset vesiurheilulajit soveltuvat kuumalle kesäpäivälle, ja jopa perheen pienimmille löytyy vilvoittavaa puuhaa aaltojen tai muunlaisten ”pärskeiden” syleilyssä.

Kuivallakin maalla voi etenkin monilla saarilla harjoittaa ”märkiä” lajeja, kuten viinitiloihin ja niiden aromikkaisiin tuotteisiin tutustumista. Vuoristoinen maaperä tarjoaa myös erinomaisen tantereen vaellusreittien tekoon, joko metsien siimeksessä, rotkojen laidoilla, vuorten rinteillä tai vehreiden laaksojen sylissä. Pyöräily on joissakin kohteissa loistava tapa sekä liikkua että urheilla, ja myös ratsastusta ja mikroautoilua on monin paikoin mahdollista kokeilla.

KREIKKA LAUTASELLASI JA LASISSASI

Lisätkäämme kaikkeen yllä mainittuun vielä kreikkalaisten sydämellisyys ja maan uskomaton kulinaristinen perinne, jolloin jopa vaativimmatkin vieraat kokevat Kreikan omakseen. Kukapa voisi vastustaa suussa sulavaa musakaa, riisitäytteisiä kasviksia tai viininlehtikääryleitä, pitaleipään käärittyä gyroslihaa lisukkeineen tai maan maukkaita piirakoita.

Kreikassa ei nirsoimmankaan vieraan tarvitse kärsiä nälkää, ja kasvisruokavaliota noudattavatkin löytävät aivan kaikkialta kiitettävästi valinnanvaraa.

Kun valitset ruoan seuraksi ja kyytipojaksi vielä jonkun paikallisen viinin tai tulisemman ouzon, tulee ateriasta helposti kirjaimellisen humalluttava elämys.

SAAPUMINEN EI VOISI OLLA HELPOMPAA

Toivottavasti jo vakuutuit Kreikan suloista ja saloista, ja joko saavut ensimmäiselle elämyslomallesi tai palaat nauttimaan jo tutuksi muodostuneesta ja rakastamastasi maasta. Se onkin erityisen helppoa, sillä parhaimmillaan Suomesta voi kesäaikaan lennähtää reilun kolmen tunnin päässä odottavaan Kreikkaan jopa kolmen lentoyhtiön siivillä ja edulliseen hintaan.

Runsaus koskee tietysti myös markkinoilta löytyviä matkapaketteja, joita on tarjolla useiden matkatoimistojen taholta ja joiden lennot toteutetaan suoraan tilauslentoina valitsemaasi kohdetta lähimpänä sijaitsevalle lentokentälle.

KESÄLLÄ VAI MUUNA VUODENAIKANA?

Vaikka kesäsesonki on saunasta ja kuumasta pitävien suomalaisten mieleen, tarjoaahan se kotimaassa epävakaan sään sijaan takuuvarmaa auringon hymyä, kannattaa Kreikassa lomailla myös kevään väriloiston ja syksyn rauhallisemman tunnelman aikaan. Lisäksi kyseiset kaudet ovat hintatasoltaan edullisemmat ja soveltuvat kuumaa säätä esimerkiksi jostain terveyssyystä kaihtaville.

Lue lisää Kreikasta:

kreikkaan.net

kreikkaan.com

kreikka.matkalippu.info

samos24.com

kreeta.org

ateena.info

Muita matka-aiheisia sivustoja:

matkavakuutus.info

lomaluotto.com

luottokorttivertailu.com


Kommentit

Kreikka — 1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>